”Voiko olla Kuutio?”
Suomen sisällissodan ja sen jälkeisten vuosikymmenten pyörteissä kieppuvan Janne Kuution seikkailut tuovat mieleen Bernardo Bertoluccin elokuvan Il conformista. Konformismi eli mukautuminen vallitsevaan ajatteluun, kenties jopa oma idealismi tai ajatusmaailma uhraten – halu olla ”normaali.”
Samoin työväenluokkainen Janne tuntuu aina olevan siellä missä tapahtuu, mutta on vaikeaa sanoa, kuinka paljon omasta halustaan ja tarkoitushakuisesti. Pikemminkin tuntuu, että Jannea vievät hetken mielijohteet ja päivittäinen selviäminen: ”Sitten punakaarti, ruuan ja asunnon takia – ja senvuoksi että kapitalistit riistävät maailmaa.” Lopulta tuntuisi ajatuksena olevan enemmän jonkinlainen ajelehtiminen kuin mikään päämäärätietoinen pyrkimys normaaliin. Idealismista tuskin on kyse kuitenkaan, sillä edellisen lainauksen loppu on selvästi huumorilla heitetty.
Tässä mielessä vertaus mainittuun klassikkofilmiin saattaa siis ontua, mutta toki Diktoniuksen kirjaa lukiessa joutuu miettimään, että muovaako lopulta ihminen oman elämänsä vai ulkoiset puitteet ihmisen kohtalon. Joka tapauksessa Jannen elämässä on joitain kameleonttimaisia piirteitä, melkein liiaksikin, kun mies on aina mukana niissä kuvioissa, jotka ovat tyypillisiä ajan hengelle, punakaartilaisena, pirtutrokarina ja muiluttajana. Ehkä Diktoniusta ei edes kiinnostanut päähenkilö (eli realistisen päähenkilön kirjoittaminen), vaan hän käytti tätä hyväkseen tuodakseen esiin ajan henkeä.
Mitä tulee ajatukseen, tekeekö ihminen elämänsä vai ulkoiset tapahtumat ihmisen, muistelen pyöritelleeni ajatusta lukiessani toisen modernistin samoista ajoista kertovaa teosta. Nimittäin Veijo Meren Vuoden 1918 tapahtumat -kirjaa, lieneekö edellä mainittu yksi modernismin merkityksistä, pois ihmiskeskeisyydestä.
Kameleonttikonformistin elämään Diktonius suhtautuu jokaisen luvun päättävässä jonkinmoisessa selitysosiossa ivaillen (voi kai se olla osin ironiaakin) ja vähättelevästi puhuen milloin Kuution ”mitättömästä elosta” tai ”kevytmielisestä elämästä ja elämöimisestä” tai ylipäänsä vähä-älyisyydestä. Mikä lienee siihen taustana? Muistelen Jörn Donnerin kirjoituksista (kirjailijan sukunimeä kantava elämänkerta), että O. W. Kuusisenkin hyvä kaveri olisi ollut nuoruusvuosinaan (syntynyt 1896) kovin radikaali vasemmistolainen, mutta myöhemmin lientynyt jonkin sortin sosiaalidemokraatiksi. Tosin poliittisesti hän ei ollut kovinkaan aktiivinen
Voisi arvailla, että jotain oman ajattelun muutosta taustalla on, kun suhtautuminen kirjan päähenkilöön on niin kovaa. Janne Kuutiohan ilmestyi alun perin ruotsiksi jo vuonna 1932, mutta Donnerin elämänkerrasta ei kovin selvää kuvaa Diktoniuksesta saa (paras luonnehdinta: ”Hän saattoi kyllä aforismeissa sanoa itseään neliskulmaiseksi ja olla aggressiivisesti kumousoppiensa vallassa, mutta alusta pitäen hän oli lauhkealuontoinen ihminen eikä niinkään se julistaja, joka hän sanoi olevansa.”). Samainen elämänkerta arvailee aikalaiskriitikkoa lainaten, että Janne Kuutiossa olisi jotain Diktoniustakin ja kirja olisi myös (kriittistä?) itsetutkiskelua, eli tässä mielessä kirjasta on luettavissa juuri oman ajattelun muutosta, mikä tuntui järkeenkäyvältä ajatukselta jo kirjaa lukiessa.
Janne Kuutiota on toisaalla sanottu myös illuusiottomaksi kirjaksi, ja onhan sekin yksi näkemys menneisyyteen, lähinnä olisi mielenkiintoista tietää, kuinka se osuu yhteen kirjailijan oman kehityksen kanssa. Diktonius itse toteaa elämänkerran lainauksessa ”epäonnistuneen kapinanpoikasen” ja viime vuosien synkemmät värit (eli äärioikeiston nousun) kirjan taustalla, joten näissä puitteissa Kuutio on ymmärrettävä ainakin juuri menneisyyden ja itsetutkiskelun suhteen.
Nähtävästi minua kiinnosti enemmän kirjailija kuin hänen antisankarinsa elämä, joka oli lopulta kovin yksioikoinen, mutta tokihan sen pitikin olla vain karhea puupiirros, joten ei kai kuutiosta saa mitään palloa tai monitahokasta vaikka kuinka haluaisi.
Ehkä tässä on aikakin tehnyt tehtävänsä, kirjan teemat ja näkökulmat ovat olleet huomattavan tuoreita silloin 80 vuotta sitten (sisällissota ilman paatosta). Sisällön puolesta kun tämä ei ollut niinkään mielenkiintoinen, tyyliltään toki enemmän.
Alkuteos: Janne Kubik (1932), Julkaisija: Tammi (1946), Suomentanut: Elmer Diktonius
Matkalla tuntemattomaan 