Jesús Manuel Martínez: Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet

allende”Salvador Allende Gossens maksoi hengellään yrityksen ohjata Chile rauhanomaista tietä sosialismiin. [..] Hänestä tuli marxilainen presidentti kapitalistiseen maahan, vasemmistolainen presidentti, jolla oli vastassaan oikeistolainen kansalliskokous”, todettiin ykskantaan tv-uutisten lähetyksessä Suomessa 12.9.1973 eli päivä Allenden kuoleman jälkeen.

Jesús Manuel Martínezin elämänkertateos lähtee myös liikkeelle tästä traagisesta tapahtumasta, mutta sukeltaa pian vasemmiston kulttihahmoksi ja marttyyriksi (minulle täysin vieras näkökulma) nousseen Allenden elämään, josta paljastuu monia mielenkiintoisia piirteitä. Kartoittaessaan vuonna 1908 syntyneen lääkärin, vapaamuurarin ja poliitikon kamppailuja, Martinez tulee samalla kirjoittaneeksi auki Chilen historiaa viimeisen reilun sadan vuoden ajalta.

Jo Allenden tragedian ymmärtämisen kannalta historian aukikirjoittaminen on välttämätöntä. Espanjasta 1800-luvun alkupuolella itsenäistynyt maa, huolimatta eräistä epävakauden aikakausistaan, oli aina Allenden kuolemaan saakka demokraattinen maa. Tietenkään demokratia ei tarkoittanut sitä, miten me sen ymmärrämme, sillä varsinaisesta kansanvallasta ei voinut puhua, harvalukuisen yläluokan edut menivät kaiken edelle.

Allende kuitenkin kunnioitti aina tätä demokratiaa, mainittu rauhanomainen tie oli hänen tiensä, toteaa myös kirjailija, mutta ei kuitenkaan lähde sanatarkasti pohtimaan, mikä sai Allenden valitsemaan tämän vaihtoehdon. Ilmeisesti taustalla vaikuttimina olivat ylempään luokkaan kuuluneen perheen poliittiset traditiot, joita kirjassa tuodaan selvästi esille. Sen sijaan hieman kysymysmerkiksi jää esimerkiksi vapaamuurariuden merkitys.

Voi myös olla, että hänen oma poliittinen heräämisensä oli ainakin osittain kiinni esi-isien tekemisistä. Tätäkään mielenkiintoista puolta kirja ei juurikaan avaa. On nimittäin helposti ajateltavissa, että taloudellisesti turvattua elämää elävän ihmisen ei kannattaisi juuri itseään likoon laittaa. Allenden tapauksessa kävi kuitenkin täysin päinvastoin jo nuoruusvuosina.

”Allende ei tullut sosialistiksi lukemalla, vaan hoitamalla neljän vuoden ajan Santiagon hulluja ja käsittelemällä toiset neljä vuotta Valparaíson vainajia”, Martínez lopulta tiivistää ja kenties hieman yksinkertaistaakin nuoruudenkokemukset ja yhteiskunnallisen heräämisen, jotka säilyivät kantavana voimana aina elämän loppuun saakka. Kaksi edellä mainittua seikkaa, demokratian kunnioittaminen ja yläluokkaisen snobin yhteiskunnallinen herääminen, tekevät Allenden tarinasta erittäin mielenkiintoisen ja lähtökohtiin nähden ristiriitaiselta vaikuttavan.

Joka tapauksessa loppu onkin sitten kliseisesti sanottuna historiaa. Allendea ajoi eteenpäin läpi vuosikymmenten pyrkimys presidentiksi ja halua muuttaa yhteiskuntaa. Tässä pelissä hän oli ilmeisen taitava peluri, sillä jo Chilen poliittisen kentän ja sen erilaisten liittoumien johdosta pelisilmää vaadittiin. Martínez tuo esiin tätä puolta riittävän paljon, mutta ei kuitenkaan uppoudu täysin erilaisten juonittelujen ja liittoumien suohon, jotka tuskin ulkopuolista niin mahdottomasti kiinnostavat.

Kirjailijan erään väittämän mukaan Allendea ei koskaan kiinnostanut mikään muu kuin Chile ja toisin sanoen kansainvälisen politiikan suhteen hänelle ei ollut juurikaan intoa. Siitäköhän mahtanee johtua, että kirja ei paljoa kansainvälisistä suhdanteista puhu. Tietenkin kirjailija tuo esille kylmän sodan asetelmat ja merkityksen, esimerkiksi CIA:n tuen Allenden kampittamiseksi, mutta ei niitä sen enempää korosta. Tästä yhteydestä on viime aikoina paljon puhetta riittänytkin ja faktat ovat tiedossa, joten Allenden hahmoon ja Chilen sisäisiin tapahtumiin keskittyminen tuntuu aivan oikealta ratkaisulta. Niistä kirjailija kertoo varmasti omasta näkökulmastaan mutta toisaalta kiihkotta.

Ohimennen todettuna koko Chilen historiaa ajateltaessa ei voi olla panematta merkille, mikä vaikutus pysyvillä poliittisilla instituutioilla ja demokratialla, kenties huonostikin toimivalla, on yhteiskunnan koossapysymisen ja rauhanomaisen elon kannalta. Vastakohdaksi voi ajatella valtiota (Venäjä!), joissa demokratiaan kuuluvat instituutiot ovat lähinnä nimellisiä. Vaan eipä kyllä tämäkään riittänyt Chilessä, kun äänestystulos oli ensi kertaa selvästi ”väärä”. Vuosisataiset perinteet kaatuivat lopulta kuin korttitalo. Ilmeisesti paluu demokratiaan oli kuitenkin vanhojen traditioiden johdosta helpompi, siitäkin kirjailija jotain mainitsee.

Alkuteos: Salvador Allende (2009), Julkaisija: Into (2013), Suomentanut:Jyrki Lappi-Seppälä.

Kategoria(t): Jesús Manuel Martínez, Kirjat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s