Kuva: Into.
Eipä ollut työväenluokan asema teollistumisen kehdossa Englannissa häävi 1800-luvulla, jos Friedrich Engelsin varhaista teosta vuodelta 1845 on uskominen. Hänen mukaansa kapitalismin myötä ihmisestä kun tuli yksi tuotannontekijä, eräänlainen korvattavissa oleva hyödyke, jolla ei ollut minkäänlaista ihmisarvoa. Arvattavasti Engelsin syyttävä sormi osoittaa juuri kohti kapitalismia, käytännössä kohti sen kätyreitä (vai lakeijoita?), oman aikansa suurliikemiehiä ja tehtailijoita.
Ongelmana Engelsin mukaan on jatkuva keskinäinen kilpailu, jossa toinen polkee toistaan alleen. Köyhätkin joutuvat keskinäiseen kamppailuun, jossa solidaarisuus on tuntematon käsite. Periaatteessa kaikkien ongelmien voi nähdä olevan lähtöisin kapitalismista. Kun tehtailijatkin joutuvat kilpailemaan keskenään, on tietenkin mahdotonta, että yksi maksaisi työntekijöilleen säädyllistä palkkaa tai käyttäisi rahaa työolosuhteiden kehittämiseen. Sehän saattaisi ainakin lyhyellä tähtäimellä heikentää tehtailijan kilpailukykyä, kun kohonneet kustannukset tulisi siirtää tuotteiden hintoihin. Ilmeisesti kenelläkään ei käynyt tuolloinkaan mielessä, että kilpailua voi käydä muutoinkin kuin palkkoja laskemalla (tai työtunteja pidentämällä). Tuottavuutta voisikin kenties rohkeasti pyrkiä kohottamaan pitkäjänteisimmin keinoin!
”Työläiset saavat tahtonsa läpi. He osoittivat viime keväänä, että haluavat tämän lain. Tehtailijat väittävät, että kymmenen tunnin työaika lisää tuotannonkustannuksia, vie Englannin kilpailukyvyn kansainvälisillä markkinoilla, jolloin palkat laskevat, ja he ovat puoliksi oikeassa. Mutta samalla he todistavat, että Englannin suuruus voidaan säilyttää vain kohtelemalla työläisiä barbaarisesti..” Mainittakoon, että työajan muuttaminen kymmeneen tuntiin olisi tarkoittanut huomattavaa työpäivän lyhentymistä.
On tietenkin jälkikäteen helppoa nähdä, kuinka Engels ja Karl Marx päätyivät kilpailun sijasta kommunismiin. Heitä ei ilmeisesti juuri kiinnostanut ihmiskasvoinen kapitalismi kuin kenties yhtenä välivaiheena kohti yhteisomistusta. Kommunismista tai sosialismista teoksessa ei kuitenkaan saarnata kuin viitteellisesti, sillä teksti keskittyy otsikkonsa mukaiseen asiaan, erittelemään työväenluokan kurjia oloja eri puolilla Englantia.
Engelsin mukaan työ itsessään ei tarjonnut muuta kuin päivästä päivään selviämistä. Lopulta se kulutti ihmisen loppuun erinäisistä syistä johtuen ennen viidettäkymmenettä ikävuotta. Asuinolot työväenluokan kortteleissa olivat oma lukunsa, ihmiset kun joutuivat pakkautumaan lian keskelle suorastaan ala-arvoisiin olosuhteisiin. Yhteiskunta ei tarjonnut luonnollisestikaan mitään turvaverkkoja, sillä tämä kehitys lienee alkanut myös Englannissa Suomen tavoin vasta viime vuosisadalla.
Engelsin mukaan porvariston monopolia suojeli aikoinaan nimenomaan valtiovalta, tästä hän mainitseekin useita esimerkkejä. Voisi ajatella, että viimeisen sadan vuoden aikana kapitalismia on kuitenkin suitsittu sen verran tehokkaasti, että keskinäinen kilpailu on hieman hellittänyt. Kenelle siitä kiitoksen haluaa ojentaa, onkin sitten aivan toinen asia.
Alkuteos: Die Lage der arbeitenden Klasse in England (1845) / The Condition of the Working Class in England (1887), Julkaisija: Into (2015), Suomentanut: Jorma Mäntylä.
Matkalla tuntemattomaan 