Friedrich Engels: Työväenluokan asema Englannissa

Kuva: Into.

Eipä ollut työväenluokan asema teollistumisen kehdossa Englannissa häävi 1800-luvulla, jos Friedrich Engelsin varhaista teosta vuodelta 1845 on uskominen. Hänen mukaansa kapitalismin myötä ihmisestä kun tuli yksi tuotannontekijä, eräänlainen korvattavissa oleva hyödyke, jolla ei ollut minkäänlaista ihmisarvoa. Arvattavasti Engelsin syyttävä sormi osoittaa juuri kohti kapitalismia, käytännössä kohti sen kätyreitä (vai lakeijoita?), oman aikansa suurliikemiehiä ja tehtailijoita.

Ongelmana Engelsin mukaan on jatkuva keskinäinen kilpailu, jossa toinen polkee toistaan alleen. Köyhätkin joutuvat keskinäiseen kamppailuun, jossa solidaarisuus on tuntematon käsite. Periaatteessa kaikkien ongelmien voi nähdä olevan lähtöisin kapitalismista. Kun tehtailijatkin joutuvat kilpailemaan keskenään, on tietenkin mahdotonta, että yksi maksaisi työntekijöilleen säädyllistä palkkaa tai käyttäisi rahaa työolosuhteiden kehittämiseen. Sehän saattaisi ainakin lyhyellä tähtäimellä heikentää tehtailijan kilpailukykyä, kun kohonneet kustannukset tulisi siirtää tuotteiden hintoihin. Ilmeisesti kenelläkään ei käynyt tuolloinkaan mielessä, että kilpailua voi käydä muutoinkin kuin palkkoja laskemalla (tai työtunteja pidentämällä). Tuottavuutta voisikin kenties rohkeasti pyrkiä kohottamaan pitkäjänteisimmin keinoin!

Advertisement

Tuomas Hovi: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula

Kuva: SKS.

Yliopistotutkija Tuomas Hovi on lähtenyt populaarin aiheen jäljille, teos Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula kun käsittelee elokuvissa, sarjakuvissa ja kirjoissa vilahtelevan verenimijän yhteyttä muinaiseen romanialaiseen hallitsijaan, jonka jälkimaine on myös veren tahrima.

Hovi pyrkii käsittelemään aihetta samalla tavoin kuin Markku Jokisipilä omassa teoksessaan jääkiekkoa. Kaikkien pintapuolisesti tuntemaa aihetta lähdetään tarkastelemaan tieteellisesti syventäen, mutta kuitenkin edelleen selkeäsanaisesti uppoamatta liian syvälle kuivaan tieteellisyyteen. Tässäkin teoksessa viimeistään lähdeluettelo paljastaa, että tutkija tuntee aihepiirinsä.

Noam Chomsky: Kuka hallitsee maailmaa?

Kuva: Sammakko.

Jo korkeaan ikään ehtinyt (s. 1928) yhdysvaltalainen toisinajattelija Noam Chomsky, eräänlainen älykköversio Michael Mooresta, jaksaa edelleen olla piikkinä amerikkalaisten lihassa. Kielitieteilijänä alun perin uraansa luonut Chomsky ruotii tuttuun tapaansa äärimmäisen suorasukaisesti kotimaansa valtaapitäviä niin talous- kuin ulkopolitiikankin suhteen. Valta on karannut pienelle eliitille, joka kulkee kiltisti suuryritysten talutusnuorassa.

Ehkä juuri kielitieteilijän taustasta johtuen Chomsky muistuttaa useassakin käänteessä, kuinka sanoilla pelataan julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi yleisesti voidaan ajatella vapaakauppasopimuksen tarkoittavan tullimuurien purkamista ja kaupan esteiden poistamista. Chomskyn mukaan asia on kuitenkin päinvastoin, sillä tarkoituksena on lähinnä päinvastaisesti suojella omaa taloutta sekä lisätä suuryritysten ja sijoittajien vapauksia. Sopimusten hyödyt kertyvät jälleen kerran pienelle eliitille.

Joel Kuortti & Jukka-Pekka Pietiäinen: Abckiriasta Mustaan orkideaan – 100 merkittävää suomalaista tietokirjaa

Kuva: Paasilinna.

Metatason tietokirja tietokirjoista on nykypäivän Suomessa paikallaan, sillä tuntuu, että varsinkin viime vuosien aikana on julkaistu niin tuhottomasti laadukasta tietokirjallisuutta, että sen haltuunottaminen on täysin mahdoton seikka. Omaankin kirjahyllyyn on klassikoiden ohella kertynyt runsaasti suhteellisen tuoretta tietokirjallista materiaalia.

Kuortin ja Pietiäisen teos sisältää 100 lyhyttä esittelyä heidän näkemyksensä mukaisesta merkittävästä suomalaisesta tietokirjasta. Mukana on niin populaaria esitystä kuin kovaa tieteellistä tutkimusta vajaan viidensadan vuoden ajalta. Selvää on tietenkin, että painopiste kallistuu kohti nykyaikaa.

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi

Kuva: Teos.

Tommi Uschanov ei kysy miksi Suomi on Suomi, vaan ilmeisesti aikoo kertoa sen, koska kirjan nimessä ei ole kysymysmerkkiä. Pohjimmiltaan ajatuksena on ollut selittää niitä asioita, joita emme arkielämässämme tunnista suomalaisiksi erityispiirteiksi. Emme näe metsää metsältä, kuten Uschanov tiivistää. Kaiken hyvän lisäksi meillä on aivan vääriä luuloja omista erityispiirteistämme, jos kirjailijaa on uskominen. Kun kaiken lisäksi vielä samoja uskomuksia ja väitteitä jankutetaan totuuksina vuosikymmenistä toiseen, harva osaa edes ajatella toisin.

Kyllähän Uschanov kykenee nostamaan esille uskottavia esimerkkejä suomalaisen kollektiivisen ajattelun harhoista, ei niihin ole (juuri) mitään vastaansanomista. Osittain kirjassa on kyse erojen suhteellisuudesta. Esimerkiksi muualla maailmassa puhutaan usein yleisellä tasolla pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista, mutta toisaalta, kun kyseisiä pohjolan valtiota tarpeeksi läheltä tarkastelee, erojakin alkaa löytyä.

Hergé: Lehtimies Tintti seikkailee – Lohjennut korva

Kuva: Otava.

Tintti, tuo Belgian oma Mikki Hiiri, ärsyttävän nokkela rikostenratkoja, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta kuin ihmeen kaupalla. Vaikka juonenkuljetukseen kuuluukin siis jonkinlainen epäuskottavuus, sarjakuvan maailmassa se on hyväksyttävää.

Lohjennut korva -teoksessakin nuori lehtimies pelastuu varmalta kuolemalta puolenkymmentä kertaa, ja parhaimmillaan uhkaava vaara nousee jälleen esiin vain muutamaa ruutua myöhemmin edellisestä ihmepelastumisesta.

Varsin hurjaksi vauhti kiihtyy siinä vaiheessa, kun Etelä-Amerikkaan tarinan MacGuffinin, jonkinlaisen alkuasukkaiden toteemipatsaan, perässä juossut Tintti sotkeutuu kuvitteellisen valtion vallankumoustaisteluihin.

Oula Silvennoinen, Marko Tikka & Aapo Roselius: Suomalaiset fasistit

Kuva: WSOY.

Mitä tulee äkkiseltään mieleen sanaparista suomalainen fasismi? Kenties hieman koominen kuva 1930-luvun köyhän miehen Mussolinista, maanviljelijä Vihtori Kosolasta ja hänen alkoholille persosta porukastaan, joka hukkasi etsikkoaikansa Talonpoikaismarssin (1930) ja Mäntsälän kapinan (1932) aikoihin. Historian tuntevat tutkijat Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius intoutuvat hieman mahtipontisesti toteamaan, että Rubicon jäi ylittämättä juurikin vuonna 1930.

Naurulle ei ole paljoa aihetta, jos kuitenkin muistaa, että Suomessakin niin sanotut fasistit pyrkivät epädemokraattiseen ja militarisoituun yhteiskuntaan, jossa valta olisi keskitetty yhdellä tavalla ajatteleville. Vaikka varsikin jälkeenpäin katsottuna suomalaisten fasistien toiminnassa onkin koomisia ja surkuhupaisia piirteitä, omana aikanaan uhka oli todellinen. Teoksen kirjoittajien mukaan Suomessa fasistinen aatemaailma ei kuitenkaan saanut todellista ja syvällistä massahyväksyntää, mistä syytä onnistuimme välttämään Saksan ja Italian tien. Syvää  ja pysyvää aatteen paloa löytyi lähinnä pienestä radikaalista joukkiosta, mutta varsinkin moni aikansa silmäätekevä taloudellisen ja poliittisen vallan käyttäjä sai lievemmän tartunnan aatteesta.

Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta

Kansanperinteen kerääjä ja tallentaja Samuli Paulaharju innostui vanhoilla päivillään fiktion pariin, syntyi teos Tunturin yöpuolta eli 15 novellin verran kauhuviritteisiä Lappiin sijoittuvia lyhyitä kertomuksia noitineen ja manalaisineen. Tarinoissa liikutaan vahvasti jossain tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välimaastoissa, mikä taitaa sinänsä olla aika harvinaista suomalaisessa kirjallisuudessa.

Suuria sydämentykytyksiä tarinat eivät tarjoa, mutta ovathan ne omalla tavallaan mielenkiintoisia. Jonkinlainen yhdistävä tekijä tarinoiden päähenkilön toiminnalle tuntuu olevan vanha tuttu ahneus. Kun Jorpa-Olli lausahtaa: ”Veri olkhon pirulle, ja metänvilja minulle!”, on tarinasta luettavissa jonkinlainen suhteellisen selkeä faustamainen viritys, jossa päähenkilö on valmis myymään sielunsa paholaiselle saadakseen vastineeksi maallista mammonaa. Huonostihan siinä sitten lopulta käy, mikä tuskin on suurikaan yllätys. Ahneus lienee (peri)synti uskontokuntaan katsomatta, tai maallisemmin sanottuna jonkinlainen ihmiseen liittyvä perusvika, kenties luonnollinen ominaisuus.

Ville Kivimäki: Murtuneet mielet

Kuva: WSOY.

Ville Kivimäen palkittu historiateos Murtuneet mielet – taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 suhtautuu kriittisesti heti kirjan kansikuvasta lähtien talvi- ja jatkosodan suomalaisen sotilaan kuvaan. Vaikka tutkimus- ja fiktiokirjallisuudessa onkin mielen järkkymistä jonkin verran käsitelty, enemmälti esiin on nostettu viime sotien sankaritarinoita yhdestä suomalaisesta, joka vastasi kymmentä vihollissotilasta. Vasta viime vuosina yksipuolinen kuva on alkanut monipuolistumaan.

Kivimäen mukaan omana aikanaan ajalle tyypillisesti sota nähtiin ”luonnollisena ilmiönä” ja sodasta suoriutuminen oli osa suomalaisen miehen kansalaisvelvollisuutta. Jos mieli kuitenkin järkkyi, tilannetta ei nähty henkisenä haavoittumisena, vaan eräänlaisena heikkona luonteenlaatuna. Kai ajatus oli hieman darwinistinen, ”heikko aines” karsiutuu pois ja vain henkisesti ja fyysisesti vahvat selviytyvät.

John Williams: Butcher’s Crossing

Kuva: Bazar.

Nuori yliopistopoika Will Andrews kokoaa pienen maallisen omaisuutensa rahavyöhön ja lähtee kohti Yhdysvaltojen rajaseutuja kuin Roope Ankka konsanaan. 1800-luvun loppupuolen länsi ei ole kuitenkaan enää entisensä, sillä lahdatut biisonilaumat kutistuvat kutistumistaan ja junarata tuo viimeistään ”edistyksen” myös viimeisille rajoille saakka.

Siinä missä sarjakuvasankari himoitsi aikoinaan rikastumista, Andrewsin tavoitteet tuntuvat olevan ylevämmät, vaikka hän ei niistä juuri puhukaan. Nuori mies janoaa kenties sitä samaa, mitä monet Interrail-matkalle lähtevät nykypäivän nuoret. Vaikeapa sitä on täysin konkreettisesti sanoin kuvailla. On lähdettävä kauemmaksi tunteakseen itsensä paremmin?

John Williamsin villi länsi on kaikkea muuta kuin länkkäreistä tuttuja kliseisiä pyssysankareita ja kovapintaisia elämän kovettamia huoria. Jonkinlainen inhimillisyys löytyy (lähes?) jokaisesta, vaikka olosuhteet saattaisivat ajaa kyynisyyteen ja pelkästään oman edun tavoitteluun. On jokseenkin helppoa olla inhimillinen, jos fyysiset olosuhteet ovat kunnossa.