Jälleen kerran käteen näyttää sattuneen erikoisen oloinen kirja, Aleksandr Beljajevin Amfibi, jonka alkuperäisnimi amfibi-ihminen on hieman paljastavampi. Neuvostoliittolaisen tieteiskirjallisuuden klassikko kertoo tarinan Iktyander nimisestä nuorukaisesta, joka kykenee elämään sekä maalla että meressä, hänellä kun on normaalien hengityselinten ohella myös kidukset.
Ja nuorukainen viihtyykin huomattavasti paremmin meressä, kalojen ja lemmikkidelfiininsä parissa. Sen sijaan ihmisten maailma näyttäytyy lähestulkoon sietämättömänä. Siinä missä Iktyander on viaton luonnonlapsi, ihmisten maailman täyttää juonittelu ja ahneus. Tarinan ytimenä tuntuukin toimivan se vanha tuttu ajatus, että huomatessaan jotain normaalista poikkeavaa, ihminen ryhtyy helposti pohtimaan, kuinka siitä voisi hyötyä rahallisesti.
Kirjailija Beljajevin poliittisesta vakaumuksesta ei juuri tietoa löydy, mutta kirjassa on selvä rahan turmelevasta vaikutuksesta muistuttava sävy, ikään kuin omistaminen jollain tavoin turmelisi myös ihmissuhteet, tekisi niistä kieroutuneita ja jatkuvan juonittelun kohteita. Kun tämän lisäksi vuonna 1928 kirjoitettu teos suhtautuu uskontoon äärimmäisen kriittisesti, voinee todeta, että se lienee ollut omana aikanaan hyvin oikeaoppinen.
Vastapainoiksi kirja tuntuu suhtautuvan huolettoman hyväksyvästi (?) tieteen mahdollisuuksiin ihmiskunnan kehittäjänä. Nykypäivän mittapuilla teoksen mielikuvitukselliset eläinkokeet hieman hirvittävät. Voi olla, että kirjailija ei tätä eettistä puolta ole juuri miettinyt ja usko tieteeseen on ajanut edelle.
”Te olette järjestäneet oikeusjutun, jossa on näkymättömänä läsnä jumala kärsineenä puolena ja syytettyjen penkillä minun kanssani Charles Darwin. Kenties pahoitan tässä salissa istuvien mieltä sanoillani, kun toistan, mutta väitän edelleenkin, että eläinten ja jopa ihmistenkin elimistö ei ole täydellinen, vaan kaipaa korjauksia,” Beljajev on kirjoittanut teoksen tiedemiehen sanoiksi. Siinä missä tämä tiedemies operoi vielä kirurgisin välinein, sata vuotta myöhemmin on siirrytty jo geenien tasolle. Aihe, tieteen moraali, on siis hyvin ajankohtainen.
Sen verran Beljajevista on kuitenkin tietoa löydettävissä, että hänen kirjallisuuttaan on luonnehdittu 1920-luvun suhteen ”länsimaiseksi”, mutta seuraavalla vuosikymmenellä, otteen Neuvostoliitossa kiristyessä, se kehittyi ilmeisestä pakosta sosialistisen realismin mukaiseksi. Eikä 1920-luvun lopulla kirjoitettu Amfibi missään nimessä olekaan mitenkään rasittavan yksisilmäinen. Pikemminkin se on erikoinen tarina erikoisesta ihmisestä, joka etsii paikkaansa kahden maailman välistä, joihin hän ei oikein kunnolla tunnu sopivan kumpaankaan. Lopulta myöskään ihmisten maailma ei ole läpeensä paha. Mielenkiintoinen tieteiskirja, joka ei jää kuriositeetin tasolle.
Alkuteos: Čelovek-amfibija (1928), Julkaisija: Progress, 2. painos (1979), Suomentanut: Roy Širokov.
Matkalla tuntemattomaan 