Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä

Toimittaja Asplund työnsä ääressä.

Toimittaja Asplund työnsä ääressä.

Jos kirjan nimi on Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä, siinä saattaisi moni hetken aikaa jäädä miettimään, että onkos meillä ollut sellaisiakin, keskitysleirit kun inhottavasti aiheuttavat mielleyhtymiä natsi-Saksan historiaan. Nimikysymyksiin ei kuitenkaan kannata juuttua, vaan juuri olennaisempia ovat ne vasemmistolaisten kokemukset jatkosodan ajoilta.

Allan Asplundin reitti näyttää kulkeneen pitkälti samoja polkuja kuin päiväkirjaa vuosina 1941–1944 pitäneen Harry Vuorisen (Myrskyn silmässä – Poliittisen vangin päiväkirja jatkosodan ajalta 1941–1944), jatkosodan alettua Köyliön ja Riihimäen kautta Itä-Karjalaan Säämäjärven suunnalle ja Koverin keskitysleirille – tai työleirille. Sitä ennen ainakin Asplund ehti myös rintamalle osana Nikke Pärmin (kirjassa virheellisesti Perm) pataljoonaa, omien sanojen mukaan ”likvidoitavaksi.”

Ehkä huomionarvoista onkin, että molempien poliittisten vankien (virallisesti sotilaiden ja työvelvollisten) kokemukset ovat hyvin yhteneväisiä. Vuorisen kirja päiväkirjamuotoisena on toki tarkempi ja voisi kai sanoa, että tarkkuudessaankin jossakin määrin todistusvoimaisempi kuin Asplundin nähtävästi jälkikäteen laadittu ja tästä syystä hieman ylimalkainen selostus. Muutenkin kriittisesti ajatellen Asplund tuntuu olleen aikalailla vasemman laidan vasemmistolainen, hänen mukaansa kun talvisotakin oli kokonaisuudessaan Suomen edellisten vuosikymmenten politiikan lopputulos.

Joka tapauksessa leirielämä tuntuu molemmilla olleen jatkuvaa kärsimystä, pahempaa kuin vankilassa, sillä ruoasta oli jatkuva pula ja syötäväksi oli kaivettava kaikki mahdolliset hevosten ja kotieläinten mädäntyneet raadot. Tässä kohtaa tullaankin olennaisimpaan kohtaan, sillä kaikessa heidän kokemassaan heijastui vartioiden ja esimiesten asenne. Asplund leimaa heidät suoranaisesti fasisteiksi, joka ratkaisuna ja todellisena selityksenä on tietenkin liian yksinkertainen, varsinaisia tämän sortin idealisteja joukossa tuskin oli montakaan.

Sinänsä jälleen nimikysymysten alta on kuitenkin löydettävissä tekoja, jotka puhuvat puolestaan: ”Monet toverit saivat kesää kovia työpäiviä Koveron perunapelloilla kuumeesta kiiltävin silmin. Heidän joukossaan oli myös toveri Alltis. Hän sairastui vatsatautiin, mutta siitäkin huolimatta, ettei hän kunnolla jaksanut seistä omilla jaloillaan hänet komennettiin perunannostoon. Karkeat vartijat karjuivat hänelle ja kielsivät häntä laiskottelemasta vaikka näkivät, että hän on kuolemansairas. Hän kaatui perunapellolle, sai pahoja kramppeja ja oksensi runsaasti. Lopulta hänet oli kannettava pois. Vähän myöhemmin kuolema vapautti hänet kärsimyksistään.”

Asplund tiivistää tapauksen seurauksena sen  kaikkien olennaisimman asian: ”Tyypillinen luonteenpiirre kiusanhengillämme – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – oli se, etteivät he juurikaan tunteneet minkäänlaista inhimillisyyttä poliittisia vankeja kohtaan. Arvioni koskee kaikkia vartijoitamme korkeimmasta kenraalista hierarkian alimpana olevaan sotilaaseen.”

Asplund arvailee kyseisen mentaliteetin juurien olevan kauempana kuin kyseisessä sodassa, siinäpä kansallista luonteenpiirrettä kerrakseen! Ihan hyvä asia muistettavaksi, kun seuraavan kerran ihmetellään talvisodan henkeä, sitä kuinka myrskyisten itsenäisyyden ensivuosikymmenten jälkeen Suomi kokosi itsensä kasaan. Varmaan näinkin, mutta ei ne ristiriidat sieltä taustalta mihinkään katoa, ja oikeastaan koko tapaus muistuttaakin, että historiakin on vain nippu luotuja kertomuksia, joihin mahtuu vain sillä hetkellä sopivia palasia sieltä täältä.

Alkuteos: Upplevelser i finska koncentrationsläger (1949), Julkaisija: Like (2011), Suomentanut: Bubi Asplund.

Kategoria(t): Allan Asplund, Kirjat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä

  1. Jori sanoo:

    Olen lukenut tämän kirjan myös. Mieleeni jäi maininta siitä, miten vankien annettiin yhdessä vaiheessa kerätä metsästä itselleen sieniä ja marjoja, mutta leiriin palatessa ne otettiinkin pois ja poljettiin maahan. Tämä kertoo karua kieltä nälkiinnyttämisen tarkoituksellisuudesta.

    • Chapman sanoo:

      Joskus tullut mietittyä juuri, kuinka nämä henkilöt ovat tehtäviinsä valikoituneet. Muistaakseni tuosta Vuorisen kirjasta tuli aika hyvin esille, että sotaonnen kääntyessä ja tappion häämöttäessä myös vankien kohtelu parani kummasti. Sehän ei tainnut oikein tästä kirjasta niin selvästi tulla esille. Ilmeisesti aika moni vartija taisi itsekin tajuta, että tappion tullessa kohtelusta voi tulla sanomista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s