Stephen Hawking ja suhteellisen vakava ilme.
Muistan lapsena nähneeni televisiosta ohjelman, jossa esiintyi pyörätuoliin vangittu ja koneen avustuksella puhunut mies. Lapsenaivoille oli suuri yllätys havaita, että tämä naama oudossa virneessä oleva mies, Stephen Hawking, ei ollut ainoastaan kykeneväinen suhteellisen normaaliin elämään, mutta oli vieläpä yksi aikakautensa suurimmista neroista.
Tieteellisistä saavutuksista huolimatta kaikkein yllättävintä Hawkingin elämässä tuntuu olevan se ajatuksen vapaus, jolla hän on kyennyt korvaamaan ALS-taudin runteleman ruumiin vajavaisuudet. Näin voisi ainakin päätellä kyseisen elämänkerran perusteella, sillä Hawkingin ajatus tuntuu olevan vapaa kuin hiirihaukka. Katkeruudesta ei tunnu olevan häivääkään, tai ainakaan kirjan sivuille se ei ole päätynyt. Kriitikot luonnollisesti väittävät Hawkingin saaneen liiaksi mainetta ja julkisuutta sairautensa vuoksi. Mutta toisaalta eikö julkisuus ole tullut juuri sen vuoksi, että hän ei ole antanut sairauden estää elämistä. Ilmeisesti miehen luonteessa on jotain perustavanlaatuista optimismia, jonka vuoksi hänet tunnetaan myös tieteellisten piirien ulkopuolella.
Oikeastaan Hawkingin ajattelun vapaudesta kertoo mielestäni vieläkin paremmin se, että hän on omassa mielessään kyennyt suhteellisen kivuttomasti yhdistämään tieteen ja uskonnon. Maailmankaikkeuden saloja ja synnyn mysteeriä tarkasteleva tutkija kun joutuu ennemmin tai myöhemmin samojen kysymysten eteen. Kun tiede kysyy, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, seuraa pian perässä kysymys, miksi se on saanut alkunsa. Hawking ei ole tästä kysymyksestä itselleen mitään kompastuskiveä rakentanut, vaikka kirja ei aivan selvää kuvaa suhteesta uskoon annakaan. Ilmeisesti sekin on ollut aina vapaa ajattelun kehittymiselle suuntaan jos toiseen, mikä onkin aidon etsijän tunnusmerkki. Ja kukapa mitään lopullisia totuuksia ja oikeita oppeja kaipaisikaan, sillä niistä ei ole enää pitkä matka fundamentalismiin.
Kirjailija kuvaa: ”Stephen Hawkingin hätkähdyttävät täyskäännökset, joista on kerrottu pitkin kirjaa, kumoavat tuon [tiedemieheen liitettävän oikeassa olemisen pakon] stereotypian. Stephenillä on vankan tervehenkinen historia maton vetämisestä omien väitteidensä jalkojen alta. Mutta kuten olemme nähneet, täyskäännöksiltä vaikuttavat mielenmuutokset eivät ole juuri koskaan olleet askelia taaksepäin tai peruuttamista.”
Kirjan kohde on siis äärimmäisen mielenkiintoinen hahmo, ja itse kirjakin on ihan suhteellisen mielenkiintoinen. Minulle täysin tuntematon kirjailija Kitty Ferguson sahaa tieteellisten saavutusten (joita on selitetty auki yleismaailmallisin analogioin) ja Hawkingin elämän välillä, jota on kuvattu lähinnä ulkopuolisen silmin. Toisin sanoen siitä ei löydy kuvailun ohella paljoakaan sellaista tietoa, jota voisi odottaa elämän vaikeuksien edessä – pessimismiä ja turhautuneisuutta. Tai sitten sellaista ei vain ole, ja parikymppisenä ”kuolemantuomion” lääkäriltä saaneen Hawkingin elämä on sujunut ilman suurempia paineita.
Itse tieteen saralla tutkijan ajattelun kehittymistä kosmologian (oppi maailmankaikkeudesta) ja vaikkapa mustien aukkojen parissa on myös suhteellisen vaivatonta seurata, sen verran yleisellä tasolla esityksissä pidättäydytään. Ehkä kirjaa lukiessa hieman jää miettimään tieteellisten saavutusten merkittävyyttä, niitä kun on lopulta suhteellisen vaikeata verrata mihinkään. Selväksi kuitenkin käy, että kosmologian taholla on viime vuosikymmeninä menty selvästi eteenpäin. Toki sekin on itsessään suhteellista, koska tuntuu, että tiedämme lopulta niin kovin vähän oikeastaan mistään. Kun käsittelyn alla on näin suuria asioita, mittakaavat menettävät merkityksensä, ja ehkä tässä onkin syy siihen, että myös jumalkortti pelataan kovin usein. (Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun tieteellisesti sivistyneen henkilön arvio Hawkingin saavutuksista, kun kirja ei siihen sen kummemmin kantaa ota.)
Ehkäpä mustia aukkoja ja sen sellaisia mielenkiintoisempi teema on Hawkingin (ja luonnollisesti monen muunkin tutkijan, kuten Einsteinin) ajatus kaiken selittävästä teoriasta. Tällaisen Kaiken teorian kehittämisen myötä ollaan jälleen hyvin lähellä sitä, että siirrytään luonnontieteestä seuraaville tasoille, vain Jumalan kun voisi uskoa omaavan tiedon Kaikesta. Yllä esitetty lainaus koskee juuri Kaiken teoria ja sitä tosiseikkaa, että aivan viime vuosina Hawking on joutunut toteamaan, että mitään yksittäistä E=mc²-tyylistä yleistystä ei tämän hetkisen tiedon valossa ole löydettävissä. Viimeisin kandidaatti Kaiken selittämiseksi on ns. M-teoria, joka on tosiasiassa nippu useampia lomittaisia teorioita.
Jos Hawking ei ole tuttu, tämä kirja toimii hyvänä johdatuksena, mutta aivan yhtä hyvin mielestäni voi etsiä käsiinsä miehen oman populaariteoksen Ajan lyhyt historia, jossa hyvin pitkälti käsitellään ainakin tieteen puolesta samat asiat, elämän jäädessä hieman vähemmälle.
Alkuteos: Stephen Hawking. His Life and Work (2011), Julkaisija: WSOY (2012), Suomentanut: Markus Hotakainen.
Matkalla tuntemattomaan 