”Amerikka löytyy suurelta maantieltä”, huudahtavat herrat Ilf & Petrov ja suuntaavat kahden kuukauden edestakaiselle reissulle läpi Yhdysvaltojen New Yorkista Los Angelesiin ja takaisin. Aikakausi on puolestaan 1930-luku, pahin lamakausi on kuitenkin jo ohi.
Kahden neuvostoihmisen matkan seurauksena syntyi noin 400-sivuinen matkakertomus, jonka voisi ajatella olevan raskas kapitalismikritiikissään. Tätäkin lajia on kirjan sivuille runsaasti päätynyt, mutta rasittavaksi se muodostuu lähinnä parissa viimeisessä lankoja yhteen vetävässä kappaleessa, muuten teos on mielenkiintoinen.
Sen aikaisen kapitalismin huipentumana voinee pitää fordismia, jonka saavutuksia myös Ilf & Petrov pääsivät hämmästelemään. Liukuhihna lienee jokaiselle tuttu ainakin Chaplinin Nykyajasta, joten voidaan siirtyä suoraan johtopäätöksiin: ”Pahempaa oli, että ihmiset on alistettu henkisesti. Linjalla heidät saartaa jokapäiväinen kuuden tunnin hulluus. [..] Työ on niin jaettua, etteivät linjan ihmiset osaa mitään, heillä ei ole ammattia. Työläiset eivät käytä koneita vaan palvelevat niitä.”
Yhdysvaltalainen yhteiskunta vaikuttaa neuvostosilmin äärimmäisen rationalisoidulta ja teolliselta, mistä johtuen elämää määrittelevät lähinnä jonkinlainen mekaaninen epäaitous ja massakulttuuri. Pinnallisesti kenties kaikki on hyvin, mutta sielua ei tahdo löytyä. Kaikkein selvimmin tämä käy ilmi, kun herrat (sirs!) ajavat läpi pikkukaupunkien Amerikan. Jokainen kaupunki kun tuntuu olevan vain kopio toisestaan niin suuremmissa suhteissa kuin pienissäkin asioissa. Jokaisesta pikkukaupungista löytyy apteekki, josta voi tilata ateriat numero yksi, kaksi, kolme…
On tietysti selvää, että tällaisissa pikkukaupungeissa myös kaikkea erilaisuutta katsotiin karsaasti, mutta ehkäpä siinä oli myös jonkinlaisen turvallisuuden ydin. Jos pystyi hyväksymään tai olemaan kyseenalaistamatta vallitsevaa monokulttuuria, olo oli luultavasti hyvinkin turvattua. Luin taannoin Walt Disneyn elämänkerran, jonka perusteella tämä suuri visionääri haikaili koko elämänsä (1901–1966) ajan vahvasti pikkukaupunkien Amerikan perään, eikä hän liene ollut ainoa. Ulkopuolisin silmin maailma näyttää kuitenkin aivan erilaiselta. Ehkäpä kuitenkin miettimään jää, että onko se kuitenkaan ollut aivan näin yksitotista bulkkia?
”Pääkatu. Suurten lasien takana nököttää autoja, jotka on lähestyvän uudenvuoden kunniaksi kääritty läpinäkyvään paperiin ja sidottu värikkäillä nauhoilla. Hieman pienempien ikkunoiden takana oppineet apteekkarit puristavat appelsiineista mehua tai paistavat pekonimunakasta, ja koko kaupungin läpi, ei penkereellä eikä sillalla vaan keskellä katua kulkee täyttä häkää ohi pitkä tavarajuna. Höyryveturin kello keikkuu ja soi kovaa.”
Jos siis kritiikki kohdistuu järjestelmään, yhdysvaltalaiset ihmiset tuntuvat saavan kiitosta. Kohteliaisuus ja seurallisuus tekevät vaikutuksen, ja innostuvatpa herrat jopa suureen ääneen kehumaan systeemiin olennaisesti kuuluvaa ”serviceä”. Ilmeisesti alkuperäistekstissäkin osa sanoista on ollut englanniksi ja niitä ei olekaan lähdetty kääntämään, mikä on hyvä juttu, sillä yksittäiset sanat tässä asiayhteydessä kertovat paljon kyseisestä kulttuurista.
Servicen ohella puhutaan muun muassa ”publicitystä” ja ”hitchhikereista”, joita tuntuu olevan liikkeellä runsaasti. Sanomattakin on selvää, että kyseiset kiertäjät vievät ajatukset vain runsaan kymmenen vuoden päähän ja Jack Kerouacin teokseen Matkalla. Harmillisesti herrat Ilf & Petrov eivät kuitenkaan käytä aikaan tämän(kään) alakulttuurin selventämiseen. Kirjan tavoitteet ovat selvästi pääkulttuurin erittelyssä.
Alkuteos: Odnoetažnaja Amerika (1936), Julkaisija: Savukeidas (2013), Suomentanut: Mika Rassi.
Matkalla tuntemattomaan 