Mitä oli ennen tosi-tv:tä ja Selviytyjiä? Tietenkin antiikin gladiaattoritaistelut ja vaikkapa ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Yhdysvalloissa maratontanssikilpailut eli lihaa ja verta viihteen myllyyn tavalla tai toisella, puutteen ja jossakin määrin myös julkisuudenkipeyden hyväksikäyttöä. Nykyään luultavasti enemmän jälkimmäistä, sillä ainakaan materiaalista kurjuutta ei taida yksikään BB-hahmo potea.
Horace McCoyn kulttimainetta nauttivassa teoksessa eletään 1930-luvun pulakautta, eikä yhteiskunta takaa juuri minkäänlaista turvaa. Bisnesvainua omaava haistaa tässä jo tietenkin mahdollisuuden, ja ei muuta kuin maratontanssikilpailu pystyyn ja yhteiskunnasta syrjäytyneet tanssimaan. Viimeinen korjaa palkinnon, ja jos kilpailijoita ei saada muuten tippumaan, niin kiristetään ruuvia hieman lisää erilaisilla pudotuskilpailuilla. Laitetaan kilpailijat vaikka juoksemaan ympyrää tanssiparinsa kanssa.
Antiikin aikoina gladiaattoreilta tuskin kyseltiin innokkuudesta osallistua, mutta tanssikilpailujen suhteen valinnanmahdollisuus on ollut jo olemassa. Ilmeisesti ne kuitenkin näyttäytyivät viimeisenä mahdollisuutena ponnahtaa takaisin elämään. Kilpailun voittajille kun oli tarjolla rahapalkinnon ohella juuri sitä julkisuutta ja elokuvamaailman päättäjien huomiota. Tai näin ainakin joku toiveikas saattoi kuvitella ja samalla haaveilla jostain paremmasta. Kirjan miespuolinen päähenkilö Robertkin elättelee toiveita elokuvaohjaajan urasta.
Sen sijaan mitä voi sanoa tämän päivän haaveilijoista, joille julkisuus on itsetarkoitus ja ennen kaikkea jonkinlainen urasuunnitelma. Juuri siinä mielessä tosi-tv on samalla tavalla perustarpeiden hyväksikäyttöä, missä julkisuudenkipeät ihmiset valjastetaan viihteen palvelukseen. Jotain eroakin voi kuitenkin eri aikakausien väliltä löytää. Maslow’n tarvehierarkiaa lainaten, 1930-luvulla oli enemmän tarvetta aivan perustarpeiden (ravinto, turvallisuus) tyydyttämiseen, mutta nykyään nämä asiat ovat hoidossa. Jäljelle jää ainoastaan ylemmän tason tarpeita, kuten sosiaalisen arvostuksen tarpeita eli muun muassa itsetuntoon liittyviä asioita.* Olosuhteet ja yhteiskunnan kehitys nykyiseen muotoonsa saa eräät tyydyttämään kyseisiä perustarpeitaan BB:hen ja vastaaviin osallistumalla.
Pelkkien helppojen rinnastusten välttämiseksi asia pitää kuitenkin kääntää myös toisinpäin ja ottaa tarkasteltavaksi katsojien näkökulma. Ilman katsojiahan ei olisi ollut tanssikilpailuja tai ei olisi BB:tä. Kysymys kuuluukin, miksi ihmiset tällaista katsovat ja pääosin hyväksyvät kaiken tämän nyt ja silloin 1930-luvulla? Onko kyse jännityksen hakemisesta vai kenties sittenkin jonkinlaisesta muunlaisesta perustarpeesta. Ehkä kyseessä on tarve löytää ihmisiä, joilla menee vielä huonommin kuin itsellä. Omaa itsetuntoa on pönkitettävä myös muiden kustannuksella. Kuten Freukkarit laulavat: ”kaikki tarvii jonkun jota sopii paheksua, jonkun heikomman tai köyhemmän..”
Kyseistä spekulointia voisi jatkaa loputtomiin, mutta olennaisinta lienee se, että se tuo esille kirjan luonteen. Nähdäkseni kirjan kautta avautuu jotain hyvin olennaista ihmiskuntaan liittyvää, olipa historiallisen perspektiivi sitten kuinka laaja tahansa. Katsojia ihmisten hyväksikäytölle on kautta aikojen riittänyt, ja se on näkökulmista mielenkiintoisin, eikä kovinkaan mairitteleva. Tätä puolta kirja ei kuitenkaan niin paljoa käsittele, se jää enemmän lukijan tehtäväksi.
Kirjan yleisemmän teeman rinnalla kaksi päähenkilöä tahtovat jäädä statisteiksi. Siinä missä Robert on vielä säilyttänyt jossain määrin naiivilla tavalla tulevaisuudenuskonsa ja toiveikkuutensa, Glorialla ne ajat ovat jo takanapäin. Hän kaipaa lähinnä kuolemaa, mutta ei ole kykenevä itseään tappamaan. Tyyppeinä he ovat siis jossakin määrin ääripäitä, eivätkä mitenkään erikoisen kiinnostavia. Miksi Gloria edes koko tanssikilpailusta alun perin kiinnostui? Viimeinen toivonkipinä kenties. Kun on vielä toivoa…
—
* ”People with low self-esteem often need respect from others; they may feel the need to seek fame or glory. However, fame or glory will not help the person to build their self-esteem until they accept who they are internally.” (Wikipedia)
Alkuteos: They Shoot Horses Don’t They? (1935), Julkaisija: Love Kirjat(2009), Suomentanut: Heikki Salojärvi
Matkalla tuntemattomaan 