Kuva: Basam Books
Kirjassa Pitkä kävely Meksikonlahdelle John Muir kävelee pitkän matkan Indianasta aina Floridaan ja Meksikonlahdelle saakka. Tarkalleen ottaen taival alkoi Indianan Jeffersonvillestä, joka sijaitsee aivan Kentuckyn osavaltion kupeessa, Ohio-joki erottaa nämä kaksi osavaltiosta toisistaan. Tallusteltavaa kertyi kaiken kaikkiaan tuhannen mailin eli noin 1600 kilometrin verran, kuten kirjan alkuperäisnimessä suoraan todetaan.
Ajallisesti eletään vuotta 1867, joten Yhdysvaltain sisällissota (1861–1865) on vielä erittäin tuoreessa muistissa luonnontieteilijän taittaessa matkaa halki etelän osavaltioiden Tennesseen ja Georgian kautta kohti Floridaa. Eletään siis lännenfilmeistä tuttua aikakautta, mutta itse teoksessa kaikki sen aikaiset kliseet, kuten saluunat, ammuskelut ja sen sellaiset loistavat poissaolollaan (vaikka toki moni klassinen länkkäri sijoittuu enemmän länteen, rajamaille). Jo tässä mielessä kirja on varsin mielenkiintoinen väläys aikakauteen, joka on monille tuttu lähinnä juuri elokuvista ja tv-sarjoista. Huolimatta raa’an sodan läheisyydestä outoa kulkijaa ollaan valmiita auttamaan, vaikka toki matkan varrella vastaan tulee myös roistoja sekä ymmärrettävästi epäluuloisia ihmisiä.
Muiria pidetään luonnonsuojelun uranuurtajana ja kasveista mies tuntuukin lumoutuneen. Samalla paljastuu hänen suhteensa luontoon: ”Meille kerrotaan, että kasvit ovat katoavaisia, sieluttomia olentoja, että vain ihminen on kuolematon ja niin edelleen, mutta tästä asiasta tiedämme mielestäni hyvin vähän.”
Kun toisaalla mies on ehtinyt jo puhua kuoleman luonnollisuudesta, sen erottamattomasta osasta luontoa, on selvää, että hänen ajatuksensa ovat olleet suhteellisen radikaaleja. Silmäillessään luontoa Muir näkee tietynlaisen tasa-arvoisuuden, ihminen on vain yksi osa luontoa, ei sen herra. Vaikea sanoa, mikä suhde Muirilla oli uskontoon, mutta Luojan ohella hän näyttää kirjoittavan myös Luonnon isolla alkukirjaimella. Voi olla, että hän on ajatellut ihmisen vääristäneen kuolema-käsitteen ohella paljon muutakin.
Vaikka Muir tuntuukin olevan varsin vapaa ajattelija, aivan täysin irti hän ei ole omasta ajastaan. Suomentajan esipuheessa mainitaan, että neekeri-sanan käyttö ei sisältänyt Muirilta mitään arvottamista, kaikki kun olivat hänelle samanarvoisia. On kuitenkin hieman hätkähdyttävää lukea seuraava luonnehdinta Georgian juuri vapautuneista orjista: ”Neekerit ovat huolettomia ja iloisia, pitävät kovaa ääntä ja tekevät vähän töitä.” Teksti on kuin suoraan kansakoulun maantiedonkirjasta ajallisesti ei niin kovinkaan kaukaa.
Jo seuraavalla sivulla, taipaleen taittuessa, luonnehdinnat jatkuvat: ”Neekerit ovat täällä hyvin koulutettuja ja erittäin kohteliaita. Kun he näkevät tiellä valkoisen miehen, he ottavat lakit päästään jo neljänkymmenen tai viidenkymmenen jaardin päässä ja kävelevät paljain päin, kunnes tämä on kadonnut näkyvistä.”
On vaikeaa sanoa, arvostaako Muir jollain tavalla enemmän kyseisenkaltaista opittua käyttäytymistä, mutta tekstin perusteella on selvää, että mistään kovin tasa-arvoisesta yhteiselosta tässäkään ei ole kyse, vaikka sisällissota poistikin nimellisesti orjuuden. Uskoisin kuitenkin, että lopulta luonnontieteilijän tekstissä painottuu vain tosiasioiden havainnointi, ei niiden minkäänlainen arvottaminen.
Lievästä ristiriitaisuudesta huolimatta on nimittäin syytä muistaa, että Muir toteaa: ”Miksi ihmisen olisi pidettävä itseään muuna kuin yhtenä osana luomakunnan suurta kokonaisuutta? Ja mikä kaikista Jumalan suurella vaivalla luomista olennoista ei olisi kokonaisuudessaan – maailmankaikkeuden – kannalta välttämätön?”
Lause paljastaa aika paljon ja voitaneenkin todeta, että luonnontieteilijänä Muir oli ennen kaikkea havainnoitsija. Arvottamisen suhteen hän näki kaiken yhdestä lähteestä kumpuavana ja tasa-arvoisena. Tuskinpa hän olisi muuten kirjoittanut mainitusti Luontoa ja Luojaa isoin alkukirjaimin. Yhteiskunnalliset kannanotot eivät häntä ainakaan julkisesti kiinnostaneet, poikkeuksena toki kriitinen suhtautuminen uskontoon ihmisen luomana oppijärjestelmänä.
Kirjan luettuaan tekisi mieli lähteä kävelemään metsään! Etenemällä hitaasti näkee enemmän.
Alkuteos: A Thousand-Mile Walk to the Gulf (1916), Julkaisija: Basam Books (2011), Suomentanut: Jussi Korhonen.
Matkalla tuntemattomaan 