Mikä on kerran voinut alkaa, voi myös kerran loppua (!). Strugatski-veljesten tieteisteoksessa Miljardi vuotta ennen maailmanloppua ollaan isojen mittakaavojen ääressä. Oudon levottomassa tekstissä joukko tiedemiehiä joutuu jonkin totaalisesti uuden äärelle, kyky kaiken hahmottamiseen on koetuksella.
Jo kirjan takakansi kertoo, että ”korkeamman sivilisaation” toimesta tiedemiesten työ on päätetty sabotoida, koska muuten edessä on teoksen nimen mukainen kohtalo. Nimi itsessään johdattaa ajatukset jossain määrin tulevaisuuteen. Kenties korkeampi sivilisaatio on suoraa jatkumoa nykyhetken ihmisille. Tällöin tietysti loogisesti ajatellen menneisyyteen puuttuminen ei olisikaan enää puuttumista, vaan normaalia toimintaa eli jonkinlaista itsesäätelyä. Entisessä Neuvostoliitossa osattiinkin kirjoittaa menneisyys siten että kehitys kohti nykyhetkeä kävi erittäin loogiseksi.
Voi olla, että edellä ajateltu hollywoodmainen ja aivot nyrjäyttävä aikamatkailuajatus on lopulta aivan liian heppoinen selitys mysteerille, ehkä kyseessä on jotain vielä suurempaa. Mutta jos kirjaa lukemalla lukee entisen Neuvostoliiton allegoriaksi, epämääräinen painostus tiedemiehiä – tässä kontekstissa toisinajattelijoita – kohtaan aiheuttaa pelkoa ja paranoiaa. Jokainen ottaa uhkan vastaan omalla tavallaan, useammat antavat tavalla tai toisella periksi ja luhistuvat.
”Äkkiä tajusin, että vielä eilen olin ihminen, yhteisön jäsen, minulla oli omat huoleni ja ikävyyteni, mutta niin kauan kuin noudatin yhteisön säätämiä lakeja – eikä se ollut kovinkaan vaikeaa, siitä oli jo ehtinyt tulla tottumus – niin kauan kuin noudatin noita lakeja, minua suojelivat kaikilta ajateltavissa olevilta vaaroilta miliisi, armeija, ammattiliitot, yleinen mielipide, ystävät ja vihdoin perhe, mutta sitten jokin ympäröivässä maailmassa liikahti, ja minä muutuin kolossa piileksiväksi pikkukalaksi, jonka ympärillä liikuskelee ja häilähtelee hirvittäviä epämääräisiä varjoja.”
Kuitenkin lopulta moinen selitys tuntuu vain yhdeltä pieneltä ulottuvuudelta. Kirjalla lienee paljon muutakin sanottavaa. On selvää, että tällaisessa teoksessa, jossa lukijalle ei anneta juuri mitään suoranaisesti, paljon jää oman mielikuvituksen ja ajattelukyvyn varaan. Ehkä kirjan sisältö pyörii lopulta epävarmuuden ja pelon ympärillä sekä ennen kaikkea selityksen kaipuun tarpeessa. Yksittäisen ihmisen käsityskyky ja voimavarat ovat lopulta aika olemattomia.
Jos kirjasta tehtäisiin elokuva (itse asiassa siitä on tehty ainakin kaksi versiota, joista toinen Suomessa!), siinä varmaankin istuttaisiin keittiönpöydän ääressä, juotaisiin teetä samovaarista ja puhuttaisiin paljon. Älyllistä kamaa, mutta joidenkin mielestä kenties hieman raskassoutuistakin. Pidin kuitenkin kirjasta, tästä jää varmasti vahva muistijälki.
Alkuteos: Za milliard let do kontsa sveta (1977), Julkaisija: WSOY (1981), Suomentanut: Esa Adrian.
Matkalla tuntemattomaan 