Kuva: Tammi
Koko kosmokomiikan lukeminen otti aikansa, vaikka pokkariversiossa ei ole kuin kolmisensataa sivua. Kirjan kaunokirjallinen selitys maailmankaikkeuden ulottuvuuksille herätti mielenkiintoa, mutta jostain syystä teksti ei koukuttanut missään vaiheessa, pikemminkin Qfwfqn seikkailut alkoivat puuduttaa, vaikka kaikki mahdolliset (tunnetut) ulottuuksien rajat ylittävä kertojahahmo onkin sympaattinen ja epävarmuudessaan yhdellä sanalla sanottuna inhimillinen.
Italo Calvino siis suorastaan inhimillistää kylmän maailmankaikkeuden samalla tavoin kuin Disney teki eläimille. Samalla tarkastelun kohteeksi nousevat tietenkin kaikki mahdolliset ihmisyyteen liittyvät outoudet kuten tunteet ja sen sellaiset. Voi olla, että kirja olisi toiminut jopa paremmin alkuperäisessä 12 tarinan muodossaan. Nyt mukaan on lyöty kaikki myöhemmät tarinat ja jostain syystä kokonaisuus tuntuu liian epätasaiselta.
Jossain määrin ”tarinakokoelma universumien evoluutiosta” esittäytyy itselläni pakostakin tieteellisen selityksen vastakappaleena. Esimerkiksi mieleen nousee Stephen Hawkingin mainio populaari esitys Ajan lyhyt historia eli näkemys siitä, mitä me ihmiskuntana olemme tähän mennessä saaneet selville Kaikesta – tai luulemme saaneemme selville. Ehkä mielikuvitus täyttää sen mihin tiede ei (vielä) pysty. Joka tapauksessa olipa kyseessä tiede tai taide, molemmissa lajeissa on oltava kyky nähdä asioita laajasti, on oltava mielikuvitusta! Onkin lopulta väärin nähdä Calvinon esitys vastakappaleena tieteelliselle selitykselle, sillä kirjaa lukiessa tulee selväksi, että myös kirjailija on nähnyt vaivaa tutustuakseen tieteelliseen puoleen, ja ilman tieteellistä näkemystä kirjailijan mielikuvitus ei olisi päässyt lentoon.
Kirjassa heijastuu siis enemmän kirjailijan oma elämänasenne, ehkä kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja pieni leikinlasku isoistakin aiheista on aina paikallaan. Ja lopulta myös nykyinen tiede on suhteellisen rajoittunutta, eihän esimerkiksi singulariteettiä voida käytännössä kuvailla, joten Calvinon ”tiukassa kuin sardiinit” lienee aivan asiallinen näkemys.
Ehkä lopulta kysymys on vain siitä, että tieteellinen selitys sopii minulle paremmin. Kuitenkin lopulta jonkinlainen, aivan sama millainen, näkemys on tästä Kaikesta oltava. Ihminen tarvitsee kiintopisteitä, selityksiä, tarinoita… Kaikkea sellaista, mikä tekee elämisen mielekkääksi ja ymmärrettäväksi edes jollain tasolla. Calvino ja Hawking ovat siis samalla asialla.
Alkuteos: Tutte le cosmicomiche (1997), Julkaisija: Tammi (2010), Suomentanut: Liisa Ryömä.
Matkalla tuntemattomaan 