Philip K. Dick: Oraakkelin kirja

Mistähän päästä tätä kirjaa oikein lähtisi purkamaan! Näennäisesti Oraakkelin kirja on kontrafaktuaalista historiaa, jossittelua toisen maailmansodan tapahtumilla. Entäpä jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet Yhdysvallat ja muut liittoutuneet? Mutta kun Dick on mättänyt joukkoon filosofisia teemoja, rinnakkaistodellisuutta kirja kirjan sisällä -ajatuksella ja kuorruttanut koko komeuden runsaalla henkilöjoukolla, lukiessa alkaa jo läkähtyä.

Dickille tyypillisen suuren henkilögallerian ja nopean hypähtelyn hahmosta toiseen vielä pystyy sulattamaan, mutta muuten kirja alkaa viedä järjen. Teos tuntuu vain jaarittelevan jonkinmoisella johdantovaihteella, kertoen mitä vaihtoehtoinen tulevaisuus pitää sisällään. Useaan otteeseen joutuu ihmettelemään, että mihin kirjailija on oikein menossa vai onko menossa mihinkään, kun Dick muun muassa kuvailee laveasti, kuinka japanilaiset valloittajat ovat innostuneet yhdysvaltalaisesta kulttuurista. Tämä kulttuuri kun on käytännössä kuollut ja taantunut ainoastaan jonkinlaiseksi keräilyn kohteeksi. Syy tähän intoon ei koskaan oikein selviä.

Eipä sillä niin väliäkään, kun kirjan merkittävyys lienee pikemminkin kovin filosofiseksi heittäytyvässä juonessa, jota viimein loppua kohti vedetään kasaan näennäisen näppärästi. Tässä vaiheessa on jo pitkälti aivan sama miten tarina päätellään. Dickin aivoitukset kun tuntuvat olevan aivan liian fiksuja ja monipolvisia, jotta ne avautuisivat kovinkaan hyvin lyhyen kaunokirjallisen tekstin avulla. Jollakin tasoilla toki teemoista, historian ja todellisuuden luonteesta, saa otteen, mutta kirja jättää suhteellisen sekavan kuvan itsestään. Tuntuu, että sinänsä fiksut ajatukset on yritetty esittää hieman liian komeisiin vaatteisiin puettuna ja sotkettuna liian sakeaan keitokseen.

Ehkä kirjasta olisi saanut vieläkin paremman otteen, jos se olisi ollut enemmän tasapainossa. Jos heti alusta alkaen olisi osannut havaita, että sinänsä mielenkiintoisesti kuvaillulla kontrafaktuaalisella todellisuudella ei oikeastaan ole sen suurempaa merkitystä, sen ollessa kenties vain yksi mahdollisuus. Ehkäpä Dickin olisi pitänyt kirjoittaa filosofiansa johonkin toiseen muotoon!

Suhteellisen suuren määrän visionäärin kirjoja luettuani, täytynee todeta, että tämä on varmasti ollut kunnianhimoinen, mutta ei välttämättä sellainen teos, jonka löisin ihmisen kouraan, joka ei ole yhtään kirjaa mieheltä lukenut.

Alkuteos: The Man in the High Castle (1962), Julkaisija: WSOY (1992), Suomentanut: Matti Rosvall.

Advertisements
Kategoria(t): Kirjat, Philip K. Dick Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s