En varsinaisesti tiennyt mitä odottaa, kun tartuin Charles Bukowskin entisen naisystävän Pamela Woodin tuoreeseen kirjaan, jossa hän kertoo heidän parin vuoden mittaisesta suhteestaan 1970-luvun puolivälin tietämillä. En ollut edes aivan varma, halusinko lukea toisen ihmisen näkemystä kirjailijasta, joka on aina kirjoittanut lähinnä omasta elämästään (alter egon suojissa) ja tietysti tullut samalla luoneeksi tietynlaisen julkisen kuvan itsestään.
Koska Bukon jutut kaikessa rehellisyydessään ovat aina olleet hieman liian hyviä ollakseen aivan totta ja luonnollisesti taiteellisia vapauksia on otettu runsaasti, pelkona tietenkin oli, että kirjailija paljastuukin huomattavasti mainettaan ja julkisuuskuvaansa tylsemmäksi!
Näin ei kuitenkaan käynyt. Toki Pamela Woodin teoksen sivuilta selviää monia yllättäviä seikkoja, Bukowskiko muka juoksisi naisten perässä? Eivätkö naiset tule Bukowskin luo! Varmaan moni tulikin ja näin alkoi myös Punapään ja Bukon suhde. Se puolestaan miten suhde jatkui, lienee pieni yllätys miehen kirjoja lukeneille.
”Kaksi vuorokautta sen jälkeen kun Bukowski oli viettänyt iltaa luonani, löysin paperilapun jonka hän oli työntänyt ulko-oveni rakoon. Viesteistä päätellen hän tuntui rakastuneen minuun. Haluttomuuteni läheisempään suhteeseen näytti kiihdyttäneen hänen piiritystahtiaan. Seuraavien päivien aikana sain lisää viestejä.”
Kuulostaa siis jossain määrin normaalin ihmisen toiminnalta, mutta ei välttämättä ensimmäisenä Bukowskin, vai pitäisikö sanoa Chinaskin, toiminnalta. Mutta kyllä vastapainoksi kirjan sivuilta löytyy myös tuttuja ja turvallisia piirteitä. Kliseetä käyttäen voisi todeta, että teos piirtää kuvaa ulkokuoreltaan rujosta, mutta sisältä herkästä miehestä.
Oikeastaan kuitenkin kirjan paras puoli on sen sävy. Käsillä ei ole mikään inhottava paljastus- tai rahastusmielessä kirjoitettu teos, jossa pyrittäisiin hyötymään kuuluisan exän nimestä sutaisemalla kasaan jotain epämääräisiä muisteloita. Kirja tuntuu olevan rehellisesti ja omalla äänellä kirjoitettu ja tekstistä paistaa läpi elämänkokemuksen mukanaan tuoma näkemys menneisiin asioihin. Mitään traumoja välillä myrskyisäksi äitynyt suhde ei tunnu aiheuttaneen, pikemminkin päinvastoin.
Yhden kysymyksen se mielestäni jättää kuitenkin auki, ja en tiedä lieneekö siihen varsinaisesti vastaustakaan. Kuinka tosissaan Bukowski lopulta oli Punapään kanssa? Kirjan perusteella voisi aavistella, että hyvinkin tosissaan, mutta Wood itse järkeilee jälkeenpäin, että Bukowskin tuleva vaimo Linda Lee Beighle oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin nuori ja työtön yksinhuoltaja, jonka elämänhallinta oli pahasti hukassa.
Voi olla, että kirja ei tarjoa juuri paljoakaan sellaiselle lukijalle, jota Bukowski ei kiinnosta, mutta kyllä se samalla on myös suuntaa elämälleen hakevan nuoren naisen kasvutarina ja kenties muistutus siitä, että ongelmat voidaan myös selättää (jo toinen klisee lyhyeen tekstiin!).
Alkuteos: Charles Bukowski’s Scarlet (2010), Julkaisija: Sammakko (2013), Suomentanut: Kari Aartomaa.
Matkalla tuntemattomaan 