Arvo Turtiainen: Ihminen n:o 503/42

Ei pelkkä numero vaan myös ihminen.

Ei pelkkä numero vaan myös ihminen.

Jatkosodan vähemmän kerrottuja tarinoita lienevät turvasäilöön otettujen satojen poliittisten vankien kertomukset. Like on julkaissut viime aikoina pari aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyvää mielenkiintoista päiväkirjaa ja kuvausta (Harry Vuorinen: Myrskyn silmässä (2006) ja Uuno F. Inkinen: Sotapäiväkirja (2002), Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä (2011/Ruotsissa 1949)), mutta muuten kyseiseltä rintamalta ei ole juuri kirjallisuutta, saati sitten kattavaa kokonaisesitystä, ilmestynyt.

Teoksessa Ruma sota (2008) ilmestyneessä artikkelissa ”Turvasäilöön ja keskitysleirille – poliittisten vankien kohtelu sodan aikana”, tutkija Sari Näre puolestaan toteaa ykskantaan, että ”aihe on arka eikä sitä ole Suomessa liiemmin tutkittu.” Näre arvelee syynä olevan aiheen arkuuden ohella arkistolähteiden ei niin yllättävän puutteellisuuden. Näre näyttää käyttäneen artikkelissaan lähteinä mm. mainittuja Vuorisen ja Asplundin kuvauksia, mutta lähdeluettelosta ei ole mainintaa toimittaja-runoilija Arvo Turtiaisen vankilakokemuksista jatkosodan aikana. Turtiaisen teos Ihminen n:o 503/42 julkaistiin heti sodan jälkeen vuonna 1946 ja lienee ensimmäisiä julkitulleita muisteloita.

Jatkosodasta kieltäytyneelle Turtiaiselle häkki heilahti maaliskuussa 1942 hänen jäätyään kiinni. Vaikka säilöön pääsi periaatteessa, kunhan oli tarpeeksi epäilyttävä, tässä tapauksessa myöhemmin seurasivat tuomiot niin sotilaskarkuruudesta kuin valtiopetoksen valmistelusta. Näreen mukaan säilöönotto aloitettiin kuitenkin jo syksyllä 1940 ja maanpetokselliseksi toiminnaksi riitti ”liian ystävällismielinen suhtautuminen Neuvostoliittoon.”

Turtiaisen teoksen sivuilta esiin nousevat vähemmän yllättäen jatkuva epävarmuus, nälkä sekä rutiininomainen henkinen ja fyysinen väkivalta. Sen sijaan Turtiainen ei juurikaan käytä aikaansa menneiden märehtimiseen. Ei kai siihen olisi paperikaan riittänyt, koska päiväkirjaa oli pidettävä klosettipaperille (täytynyt olla melko jäykkää tavaraa nykyiseen vastaavaan verrattuna) ja toisaalta syyt vangitsemiseen lienevät olleet hänelle täysin selvät. Hän oli liian näkyvä toisinajattelija, ja hyökkäyssotaa käyvässä maassa sellaisia ei voi oikein suvaita. Uuteen sotaan oli valmistauduttava myös kotirintamalla.

Hieman hän kuitenkin poliittista ajatteluaan tiivistää: ”Johtavien miestemme ja puolueittemme politiikkaa on neljännesvuosisadan ajan hallinnut yksi ajatus: Idästä paha. Itää vastaan on varauduttava. [..] Jos jostakin, mistä tahansa yleismaailmallisen politiikan keskuspaikoista on puhaltanut tuuli, mikä on luvannut tukea tälle ’itää-vastaan’ kannalle he ovat olleet valmiit ohjaamaan valtiolaivamme sen mukaan.”

Toisaalta valtaapitävien puolustukseksi on sanottava, että välirauhan aikana ei juuri helppoja poliittisia päätöksiä ollut tarjolla. Neuvostoliiton taholta ilmennyt jatkuva painostus pani hakemaan turvaa vaikka natsi-Saksasta. Turtiainen ja kumppanit eivät tätä painostusta ja siihen reagointia tietenkään ymmärtäneet, päinvastoin: ”Mekö olimme maan ja kansan pettureita antaessamme kehoituksemme [marraskuussa 1940] ryhtyä taistelemaan vallassaolijain valheellista propagandaa ja saksalaisystävällistä sotaista seikkailupolitiikkaa vastaan?”, Turtiainen kysyykin.

Tunne vastakkainasettelusta ja täysin erilaisesta maailmankatsomuksesta on ollut siis yhtä jäätävä molemmin puolin. Mainitun rutiininomaisen väkivallan ohella tämä vastakkainasettelu on luettavissa myös oikeudenkäynnin tauon aikana Raoul Palmgrenin kanssa käydystä keskustelusta:

– Luulen, että oikeuden puheenjohtajalta suuressa määrin puuttuu mielenmaltti, jota pitäisi voida vaatia tuomarilta. – Ärsytitkö häntä? kysyin. – En, hän ärsytti minua.”

Juuri tämän enempää kirjaan ei ole huumoria mahtunutkaan. Sen sijaan Turtiaisesta piirtyy kuva hyvin itsevarmana ja itseriittoisenakin henkilönä, ja häneltä irtoaa muun muassa kärjekkäitä luonnehdintoja muista vangeista.

Mutta mitäpä sitten tästä kaikesta voisi ikään kuin summata? Voisi kuvitella, että enää nykypäivänä aihepiiri, viime sotien täysinäinen kuva, ei olisi niin arka. Nykyihmisen kun ei tarvitse suoranaisesti ottaa kantaa kummankaan puolesta tai vastaan, lähinnä yrittää ymmärtää eri näkökantoja. Toki säilöönotetut on helppoa yksinkertaisesti leimata vielä nykyäänkin maanpettureiksi ymmärtämättä mitään heidän näkemyksistään. Näre toteaa kirjoittaessaan mainitussa artikkelissaan suurta suosiota (lokakuussa 1940 n. 40 000 jäsentä) välirauhan aikana saaneesta Suomi-Neuvostoliitto-seurasta, että ”valtaa pitävät tahot eivät nähneet rauhan asiaa irrallisena kommunistisista pyrkimyksistä, vaan kaikki rauhanelkeet tulkittiin lähinnä kommunistien kätyryydeksi neuvostojärjestelmän suuntaan.”

Nykytarkkailijalle kyseisenkaltainen yhden totuuden maailmankuva ei sinänsä tule yllätyksenä, mutta saattaisi olla jo syytä alkaa näkemään historiassa myös muita juonteita. Kun kerran myöhemmin lakkautetussa SN-seurassakin oli 40 000 jäsentä, olivatko he kaikki maanpettureita? Välirauhan ja jatkosodan aika vaatisi vielä lisää tutkimista täydellisemmän kokonaiskuvan muodostamiseksi. Lieneekö ongelmana lopulta myös se, että pelkona onkin jonkin myyttisen sotakuvan rikkoutuminen tai ainakin säröily.

Julkaisija: Tammi, 3. painos (1978), 1. painos 1946.

Advertisements
Kategoria(t): Arvo Turtiainen, Kirjat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Arvo Turtiainen: Ihminen n:o 503/42

  1. jaana sanoo:

    Olen oman tutkimukseni puitteissa tutustunut melko paljon kyseiseen aiheeseen eli jatkosodan aikaisiin poliittisiin vangitsemisiin. Olen lähestynyt aihetta lähinnä Elvi Sinervon kautta, mutta olen myös tutustunut muihin vasemmistoälymystön vankilakokemuksiin, Turtiaisen päiväkirjan lisäksi on ilmestynyt myös Raoul Palmgrenin vankilapäiväkirja hänen vaimonsa toimittamana: ”Vankilapäiväkirja. Raoul Palmgrenin epitafi 40-luvulle”.

    Elvi Sinervon vankilakokemusta olen käsitellyt muutamassa aihetta sivuavassa artikkelissa, mutta on toiveita, että saisin jossain vaiheessa aikaan myös laajemman teoksen liittyen nimenomaan Sinervon vankila-aikaan.

    Jatkosodan aikaiset vangitsemiset tosiaan olisivat tutkimuksellisen uudelleen tutkimisen tarpeessa, sillä esimerkiksi tuo Näreen artikkeli ja muutamat aikaisemmat yleisesitykset eivät ole kovin hyviä. Näreen teksti on jossain kohdin melko yksisilmäistä ja kritiikitöntä ja muutamia suoranaisia virheitäkin siinä ilmenee.

    Tuo klosettipaperi oli silkkipaperin omaista, joten se kävi hyvin kirjoittamiseen. Sille muun muassa Elvi Sinervo kirjoitti runojaan, joista muodostui hänen vankila-aikaa käsittelevä kokoelmansa ”Pilvet” runko. Samoin hän kirjoitti WC-paperille salakirjeitä sisarelleen kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilvelle. Näissä kirjeissä hän toi esiin poliittisten vankien kohteluun liittyviä epäkohtia, asioita, joita ei virallisssa, sensuurin kautta kulkevissa kirjeissä voinut tuoda esiin.

    Anteeksi tämä älyttömän pitkä kommentti. Innostuin vain, kun joku joskus näistäkin kirjoista kirjoittaa.

    • Chapman sanoo:

      Päinvastoin, kiitos kommenteista!

      Näreen teksti jäi itsellä mieleen jonkinmoisena päänavauksena suuntaan, jota tulisi tutkia ja tuoda esille. Kyllähän noihin viime sotiin liittyy sinänsä monia muitakin teemoja kuin vasemmiston kohtelu, esimerkiksi sotilaiden (ja heidän perheenjäsenten) henkiset traumat, mistä tulikin taannoin yleltä ihan mielenkiintoinen dokumenttisarja.

      Palmgrenin teokseen pitää myös tutustua kunhan tässä ehtii. Ongelmahan näissä päiväkirjoissa ja muistelmissa on juuri, että sen kokonaiskuvan muodostaminen on sitä kautta vaikeaa.

      Ja tuo klosettipaperi.. nettikään ei tiedä kaikkea, asiaa tuli kyllä googletettua. Onneksi tämäkin selvisi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s