Vakuutusasiamiehenä työskentelevä Walter tietää kuinka tehdään täydellinen murha ja vakuutuspetos. Mies tapaa naisen, jolla ei ole omaatuntoa ja hetkessä miehen sisällä herää siellä oleskellut rikollinen. Miehen vähäiset moraalin rippeet karisevat saman tien kuin hilseilevä maali (kielikuva varastettu YUP:n laulusta). Kyseinen kielikuva osuu täydellisesti maaliin juuri tämän päähenkilön kohdalla. Ulkoisesti moitteetonta ja kaikin puolin suhteellisen vaivatonta elämää elävä henkilö muuttuu pienellä raaputtamisella petoksen tekijäksi ja tappajaksi, täydelliseksi yhteiskunnan viholliseksi.
James M. Cainin rikosklassikko Nainen ilman omaatuntoa (alkup. Double Indemnity) julkaistiin sarjamuotoisena jo vuonna 1936 ja kirjana toisen maailmansodan aikaan. Lyhyt teos ei juurikaan maalaile taustoja tai miljöötä, joten tapahtumapaikkana voisi olla aivan yhtä hyvin nyky-yhteiskunta. Emme saa myöskään tietää kertojana toimivan miehen taustoista kuin juuri ja juuri riittävästi. Lyhyistä toteamuksista on luettavissa, että keskiluokkainen elämä on tappavan tylsää päälle 30-vuotiaalle bungalowissa asuvalle kauppamieheksi juuttuneella poikamiehellä, jonka päivittäiset askareet hoitaa filippiiniläinen miespalvelija. Elämän tarkoitus tuntuu olevan vahvasti hukassa ja oravanpyörästä on hypättävä jollain tavoin pois. Tai kuten hän itse oman henkisen tilansa toteaa:
”Pidätte minua kahelina? Hyvä on, ehkä olen kaheli. Mutta jos viettäisitte viisitoista vuotta sellaisissa hommissa kuin minä, ehkä tekin tulisitte kaheleiksi.”
Rikos tuntuu tässä mielentilassa sopivan miehelle pelottavan helposti. Hänen omatuntonsa ei (vielä) kolkuta, ja päätöstä helpottaa kummasti käytettävissä oleva osaaminen, uutteran työnteon kautta saatu tietotaito vakuutusalan perin monimutkaisista kiemuroista. Rikoksen kohteeksi valikoituu omatunnottoman naisen (tylsä?) ja ikääntynyt aviopuoliso. Sinänsä itse teko ja varsinkin teon kohde jäävät kirjassa aivan oikeutetusti sivuseikoiksi.
Mielekkäämpää on eritellä sitä, mistä moraalin uupuminen sitten kertoo. Naisen kohdalla tähän ei saada vastausta. Hän jää jossakin määrin yksiulotteiseksi naiseksi ilman omaatuntoa, patologinen tapaus, toteaa Walterin työtoverikin. Lopulta kiinnostavammaksi alkaa muodostua miehen psykologinen ulottuvuus, josta voi kaivella esiin helposti eksistentiaalista ahdistusta. Jos kuitenkin kyseinen selitys tuntuu liian kaukaa haetulta ja filosofiselta, ehkäpä miehen oma toteamus tiivistää hänen pään sisältönsä kaikkein parhaiten:
”Olin tappanut miehen, rahan vuoksi ja naisen vuoksi.”
Raha ja rakkaus motiiveina lienevät ikiaikaisia syitä rikokselle. Miehen tapauksessa ensimmäinen alkaa tuntua kokonaisuuden kannalta hieman vahvemmalta. Hänen taloutensa on joka tapauksessa tukevalla pohjalla, eikä hän missään vaiheessa tunnu omaavan mielenkiintoa maallista omaisuutta kohtaan. Kirjan loppupuoli, joka muuten käy hieman liiaksi hätäiseksi ja erilaisten käänteiden täyttämäksi, tuo lisävalaistusta motiiveihin jälkimmäistä painottaen.
Mainittakoon, että vuonna 1944 valmistuneessa samannimisessä film-noir-klassikossa elokuvan loppuosio onkin uudelleenkirjoitettu huomattavasti sujuvammaksi käsikirjoituksen parissa työskennelleen alkuperäistä tekijääkin legendaarisemman rikoskirjailijan Raymond Chandlerin toimesta. Elokuvassa kaikkien puumanaisten äiti Barbara Stanwyck varastaa valokeilan Fred MacMurrayn näyttelemältä mieheltä puhtain luvuin, vai olisikohan käsikirjoituksessa painotettu hieman enemmän naisen roolia? Tätä täytynee tarkkailla, kun elokuva tulee katsottua joskus uudemman kerran. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tässä lienee niitä harvoja esimerkkejä tapauksesta, jossa elokuva on alkuteostaan parempi. Se ei toki tarkoita, että kirja olisi missään nimessä huono, varsinkin jos kirjan ottaa vastaan sellaisenaan eli pienoisnovellina.
Alkuteos: Double indemnity (1936), Julkaisija: WSOY (Love kirjat) 2. painos (2011), Suomentanut: Heikki Salojärvi
Matkalla tuntemattomaan 