Franz Kafkan keskeneräisessä teoksessa Mies joka katosi (aiemmin suomennettu nimellä Amerikka), Amerikka ei ole tarunhohtoinen mahdollisuuksien maa, jossa jokainen on luotu tasa-arvoiseksi tavoittelemaan omaa unelmaansa. Tämä saa kokea myös kotoaan Euroopasta karkotettu 17-vuotias Karl Rossmann, jonka seikkailut tai pikemminkin selviytymiskamppailu yltyy aika ajoin absurdeihin mittasuhteisiin. Kirja on kuitenkin esimerkiksi Kafkan novelleita lukeneelle yllättävän perinteinen kertomus.
Sinänsä fiksunoloinen mutta mitä ilmeisemmin nuoresta iästään johtuen sinisilmäinen Karl ajautuu paikasta toiseen olosuhteiden käydessä aina vain kurjemmiksi ja tukalammiksi. Lukijan on helppo asettua päähenkilön asemaan ja kokea hänen kohtaamansa epäoikeudenmukainen kohtelu. Nuori ja kouluttautumaton tulokas on mahdollisuuksien maassa alinta pohjasakkaa, jota muutaman portaan ylemmäksi kivunneet voivat kohdella suurin piirtein halujensa ja mielenoikkujensa mukaan. Kohtelu muistuttaa välillä armeijassa tapahtuvaa simputusta, jossa oma nöyryytys kostetaan seuraavalle ikäryhmälle.
Kirjan alkusivuilla vasta maahan saapumassa oleva Karl omaa vahvan sosiaalisen omatunnon. Hän pyrkii auttamaan parhaansa mukaan vaikeuksiin joutunutta, mutta alistuvaa laivan lämmittäjää. Tarinan edetessä ja Karlin ajautuessa väärään seuraan tämä oikeudenmukaisuus (tai negatiivisesti ajatellen naiivius) kuitenkin tuntuu unohtuvan, kun todellisuus paljastaa, että oikea elämä ja siinä pärjääminen ei aina olekaan niin oikeudenmukaista. Palkinnon saavat yleensä vain ne, jotka kykenevät pitämään omia puoliaan vaikka sitten kyynärpäitä käyttäen. Ajankohtainen teema nykypäivänäkin. Inhorealistisesti voisi ajatella, että köyhän (tai työelämässä pohjalta ponnistelevan) on vaikka kuvaannollisesti tallattava toisen köyhän varpaille päästäkseen hieman parempiin asemiin.
Valitettavasti Kafkan teos on kuitenkin lopun osalta torso. Karlin kehitys jää kysymysmerkiksi. Voisi olettaa, että hänestäkin kuoriutuu mies, joka sulautuu (tai kirjan nimen mukaisesti katoaa) ihmismassaan. Toisin sanoen karistaa päältään turhan naiiviuden ja ryhtyy soveltamaan kyynärpäätaktiikkaa menestyksensä eteen. Lopun surrealistiseksi ja monessa mielessä tulkinnanvaraiseksi äityvässä värväystilaisuudessa Karl on ainakin oppinut antamaan oikeita vastauksia, mikä johtaakin työllistymisen kannalta suotuisaan lopputulokseen. Karlin ja värvääjän käymä teatteri johtaa siis työpaikkaan mystisessä Oklahoman teatterissa!
Kirjan takakannessa mainitaan erään tulkinnan mukaan teoksen kertovan ihmissuhteiden mahdottomuudesta. Mahdottomuus ilmenee nimenomaan luokkayhteiskunnan puitteissa. Jo Karlin eno opastaa uudelle mantereella saapuvaa tulokasta ”ymmärtämään asemansa.” Näennäinen tasa-arvoisuus ja mutkattomat ihmissuhteet osoittautuvat vain illuusioksi. Kirjassa ei juuri olekaan inhimillisyytensä säilyttäneitä hahmoja yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta. Karlia avustava hotellin ylikokki toteaakin osuvasti kirjan teeman Karlin jouduttua itseään ylemmäksi kivunneen hovimestarin höykyttämäksi:
”..ja hän (hovimestari) tietää, ettei sellaista poikaa jolla ei ole ketään tukenaan, pidä tarpeettomasti kiusata, sen puolen hoitaa kyllä muu maailma.”
Alkuteos: Der Verschollene (1983), Julkaisija: Otava (Seven) uusi painos (2012), Suomentanut: Markku Mannila
Matkalla tuntemattomaan 